Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Norjan merileiri

la 30.6.2018 - la 7.7.2018

Kuopion Urheilusukeltajien Norjan merileiri pidetään tänä vuonna tuttuun tyyliin heinäkuun ensimmäisen täyden viikon aikana. Kohteena on tällä kertaa Lofooteilla sijaitseva Hammerstad camping . Google Maps kertoo sijainnin esimerkiksi näin. Matkaa leirikohteeseen kertyy Kuopiosta päälle 1100 km Tornio-Haaparannan ja Kiirunan sekä Narvikia pohjoispuolelta sivuten. Kohde sijaitsee Svolvær: in kaupungista n. 10km koilliseen. Svolvær:ia pidetään Lofoottien epävirallisena pääkaupunkina joten palvelut ovat tarvittaessa lähellä.

Hyviä karttoja ja syvyyskäppyröitä pääsee selaamaan käyttäen tätä linkkiä (jos sivu näkyy norjaksi, niin Login-valikosta voi valita kieleksi halutessaan englannin). Basemapiksi kun valitsee ”nautical mapin”, niin johan löytyy syvyyskäyrää ihmeteltäväksi!

Leirille lähdetään Kuopiosta perjantaina 29.6. ja paluu tapahtuu lauantaista 7.7. alkaen. Ensimmäinen varsinainen leiripäivä on siis lauantai 30.6. ja leirin purku aloitetaan perjantain 6.7. viimeisten sukellusten jälkeen. Reitillä on kohtalaisen korkeita nousuja, joten perjantaina sukellamme todennäköisesti vain aamupäivällä, jotta kotimatka on kaikkien kannalta turvallinen.

Majoitumme kohteessa mökeissä, joissa on asiaankuuluva varustus ja keittiöt. Langaton netti on ilmainen ja kattaa koko majoitusalueen. Mökeissä on makuuhuoneita 2-4, mökkipaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Lisäksi kohteeseen voi tulla omalla asuntoautolla tai – vaunulla, ja erityisesti karavaanareitten toivotaan ilmoittavan tulostaan mahd. pian, jotta majoittajalta ehditään varata paikat! Mikäli leirille kuitenkin on kovasti tulijoita, saattaa leirintäalueelta vielä olla mahdollista varata hieman vaatimattomampia majoitustiloja. Majoitus kustantaa viikolta n. 2000 NOK/henkilö olettaen, että kaikki paikat täyttyvät. Majoitus maksetaan paikanpäällä. Lisäksi on mahdollista varata liinavaatteet lisähinnasta. Karavaanareille paikka kustantaa 275 NOK per vuorokausi sisältäen sähkön. Urhoollisille sisseille löytynee lisäksi telttapaikkoja.

Kyytien osalta hyödynnämme kimppakyytejä, joten jo ilmoittautumisvaiheessa pyydetään myös ilmoittamaan kyydin tarve tai mahdollisuus ottaa matkustajia. Kaikki leirin yhteiset varusteet ja myös suurin osa sukellusvarusteista pyritään kuljettamaan kootusti.

Leireily itsessään toteutetaan vanhaan hyvään malliin. Joka päivä toteutetaan porukalla kaksi sukellusta vaihtelevilla kohteilla sukeltajien kokemus, taidot ja halut sekä olosuhteet huomioiden. Huomioikaa, että vedet ovat tuolla kesälläkin kylmiä (noin 6-10 °C), joten kuivapuvun käyttöä suositellaan, joskin aikaisempinakin vuosina on jokunen märkäpukusukeltaja onnistuneesti ilman hypotermiaa sukeltanut.

Seuran kalustosta mukaan lähtee Buster-vene, 2 kompressoria 300/200bar, ensiapu- ja hapenantovälineet. Seuran laitepaketteja yms. voi vuokrata leirille kalustovastaavan kautta. Tekniikkasukellusta tuetaan, eli ainakin nitroksiasema lähtee mukaan ja mahdollisesti myös trimix-täytöt järjestetään. Kaasuhuoltoon osallistuvat taitojensa ja koulutuksensa rajoissa vuorollaan kaikki leiriläiset.

Leirin turvallisuusasioista tiedotetaan vielä tarkemmin myöhemmin, mutta jo tässä vaiheessa on syytä mainita kaksi käytännön asiaa. Ensinnäkin sukellussuunnitelmien puitteissa on pysyttävä, eli ilmoitettu sukellusaika tai syvyys ei saa ylittyä. Erityisesti ilmoitettu pintautumisaika on erittäin kriittinen, sillä pintaorganisaatiolla on sukellusajan ylittyessä erittäin vähän aikaa reagoida ja käynnistää pelastustoimet. Ympäristöstä ja mahdollisesti vaihtelevien sää- ja virtausolosuhteiden vuoksi merkkipoijun käyttö on pakollista kaikilla sukelluksilla ja jokaisella sukeltajalla on oltava merkkipoiju mukana jokaisella sukelluksella ja sen käyttö on myös leirillä ehdottomasti hallittava, joten harjoitelkaa! Kaikki sukeltajan perustaidot on hyvä kerrata käytännössä muutenkin ennen leirille lähtöä, joten kevään mittaan onkin hyvä hyödyntää seuran harjoitusvuoroja ja avovesikaudella viikkosukelluksia. Lisäksi on muistettava, että jokainen leiriläinen on vastuussa paitsi omasta, myös muiden sukeltajien turvallisuudesta, joten toimintaan joko sukeltajana tai vastuutehtävässä osallistuvan on oltava ns. ”ajokunnossa”!

Leirin tarkemmista käytännön järjestelyistä tiedotetaan lisää kevään mittaan seuran sähköpostilistan kautta. Kysymyksiä saa ja pitää lähettää myös suoraan leirivastaavalle , mikäli jokin leiriin liittyvä asia askarruttaa.

Tiedot

Alkaa:
la 30.6.2018
Loppuu:
la 7.7.2018
Tapahtumaluokka:

Tapahtumapaikka

Hammerstad Camping
Norja

Järjestäjä

Kuopion urheilusukeltajat
Kotisivu:
Näytä Järjestäjä WWW-sivusto